Lupasin jännäilykuulumisia, joten tässä niitä tulee, vaikka kieltämättä ei kovin paljoa jaksa uskoakaan, että tämä olis se kierto.
Oireitahan mulla on kyllä ollut paljonkin. On ollut erilaisia vatsatuntemuksia, pahoinvointia, rintojen arkuutta ja sitten uutuutena huterat olot, jotka on vähän niinkuin huimausta, mutta lievempiä. Eilenkin kaupungilla kompastelin jatkuvasti ja lopulta piti kulkea loppuilta miehen käsikynkässä. Tänä aamuna sain ilokseni myös krapulaisen olon, vaikka kaikki mitä eilen illalla join, oli yksi mangosmoothie ja yksi Fanta! Tähänkin oloon liittyi lievä huimaus. Mua ei oo koskaan huimannut, paitsi korkeessa kuumeessa, joten tän lasken kyllä THE oireeksi Noi muut menee kyllä ihan normaaliin loppukierto-oireiluun. Vatsajutut on olleet arkipäivää siitä asti kun metut alotin ja lievästä pahoinvoinnista olen kärsinyt siitä asti kun lopetin pillerit. Saan siis voida todella pahoin ennen kuin uskon sen olevan raskausoire. Päänsärkyä mulla sen sijaan on äärettömän harvoin, joten se on kyllä mun kohdalla kanssa lupaava oire. Silti, näistä huolimatta, en usko, että tässäkään kierrossa on tärpännyt. Joku vois sanoa, että sekin voi olla oire, mutta en usko, ennen kuin se tärppi on kans käynyt! On toisaalta kyllä aika hassua, kun jokaisessa aiemmassa ovulaatiokierrossa oon pitänyt toiveita yllä ihan loppuun asti, mut nyt en oo ees vielä alkanut toivomaan, vaikka uuden kierron alkuun tai alkamattomuuteen on enää se noin 3 päivää. Kaipa tää on osa sitä luovuttamisprosessia, jota oon käynyt samalla, kun oon koittanut psyykata itseäni hyväksymään noi Clomit? Tai sit tää johtuu ihan vaan siitä, et mun aamulämmöt ei oo mitenkään kovin vakuuttavat, vaikka viivan yläpuolella vielä ovatkin.
Varasin muuten jo ajan gynelle oletetulle kiertopäivälle 12 siihen seurantaultraan, et varmasti sit saan kans sen, kun tuntuu, että mun gyne on aika suosittu. Nytkin oli enää keskellä päivää aikoja...
Nyt kuitenkin hetkeksi taas unohdan nämä jutut ja lähden huonekalukauppakierrokselle metsästämään uutta ruokapöytää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti