Palkinto hyvin tehdystä työstä

Päätin jotenkin palkita itseni uudesta työpaikasta ja kun sopivasti sattui veronpalautuksetkin tulemaan. Mietin tosi pitkään satsaanko ulkonäköön, hemmotteluun, tekniikkaan vai  harrastuksiin. Mietin uutta iphonea, jotain kalliimpaa merkkilaukkua tai laadukkaita työvaatteita, hemmotteluhoitoja ja laulutunteja, mutta sitten jokaisen kohdalla totesin, että en kaipaa niistä mitään. Uuden puhelimen sain just töistä, mulla on ihan hyvä yks merkkilaukku, työvaatteita voin ostaa pienemmissäkin erissä sillon kun haluun ja hemmottelusta ei jää mitään pysyvää. Laulutuntien ja tän välillä oli vaikea valinta,  mutta päädyin sitten kuitenkin tähän:

Mulla on nykyisin  siis digipiano! Oon niin onnessani, sillä oon niin kauan kaivannut musiikkia takasin elämääni ja etenkin pianonsoittoa. Ihan paras päätös tän muutaman päivän kokemuksella ainakin. Oon niin soittanut kaikki mun lempparibiisit läpi ja hakenut kirjastosta kasoittain nuottikirjoja lisää. Mun piano on ihana. :)

Sitten oon myös saanut taas liikunnan elämääni. Eka viikko takana kuntosaleilua kolmen kerran viikkotahdilla. Tein oikein ohjelmankin, jota meinaan nyt noudattaa 2 viikkoa ja sitten vaihtaa astetta raskaampaan. Josko sitä kesäksi pääsis rantakuntoon? Ja mieluiten jo maaliskuussa, kun lähdetään sinne Dubaihin. Vaikka oon nyt sen reilu 7 kg loppukesän lukemista, vielä on ihan tehtävää ja tolla liikunnalla ehkä saa kropan näyttämään astetta kauniimmalta kuin jos vaan ruokavaliolla laihduttais. Mun tavoite on 65 kg (nyt 70), mutta katotaan nyt, kun tota painoa tärkeempää on kuitenkin miltä tuntuu ja näyttää. Että jos jatkais niin kauan kun oon itse tyytyväinen ja mahdun mun tavoitefarkkuihin.  Oon nyt pitänyt ruokapäiväkirjaa, treenipäiväkirjaa ja sit vielä kirjannut viikkotasolla mitat, että miten ne muuttuu. Ja sitten mulla on ammattilainen kattomassa, että kaikki menee niinkuin pitää. Jos jollain on kiinnostusta lukea tän proggiksen edistymisestä täältä, niin hihkaiskoon kommenttiboxiin. Ihan mielelläni jaan kokemuksiani täällä, varsinkin nyt kun vauvajutut on vähemmällä huomiolla.

Porvoon retki ja kotoilua...

Terveiset Porvoosta! Olin työmatkalla siellä ja siinä yhteydessä päätin myös leikkiä vähän turistia. Oon kyllä tuolla aiemminkin käynyt, mutta tuo on sellainen kaupunki, johon ei kyllästy ikinä. Olin siis ihan fiiliksissä, kun kerrankin sain olla yksin liikenteessä ja tehdä just, mitä huvittaa (töiden teon lisäksi tietysti!). Kävin kävelemässä vanhassa kaupungissa, söin hyvin, shoppailin ihanissa pikkuputiikeissa ja nautin olostani. Tässä vähän maistiaisia...

Ja sitten kun tulin kotiin, huomasin että mies oli viritellyt meidän partsille jouluvalot. Ihana. :)

Tuli kyllä melkonen kuvaoksennus tästä, mutta haluan vielä laittaa, kun meillä oli tänään tällaset herkut. Uunilohta creme fraiche -kuorrutuksella, perunasosetta ja babyporkkanoita voisulassa. Oli namia.

Tauko vauvahaaveilusta

Pahoittelut blogihiljaisuudesta, mutta nyt on ollut vaan niin paljon asioita mietittävänä ja muutoksia elämässä, ettei ole bloggaus ihan ekana ollut mielessä. 

Meidänhän piti nyt vihdoin pyytää lähete tarkempiin tutkimuksiin ja hoitoihin, mutta nyt tuntuukin siltä, etten oo valmis sellaseen rumbaan. Tää työpaikan vaihtokin tuli tähän ja kaikkea, niin en oikeestaan edes kaipaa mitään ylimääräistä. Vauvakuumekin katosi kuin seinään. En tiedä onko mulla taas hormonit jotenkin sekasin, kun nuolämpökäyrätkin näytti mitä sattuu. Seuraamisesta ei siis ole mitään iloa ja loppujen lopuksi lääkkeidenkin syömisen lopetin.

Että toistaiseksi määrittämättömän ajan tämä blogi toimii tavallisena lifestyle-blogina (tai miksi ikinä kukakin haluaa sitä nimittää), jos ja kun mulla sen sorttista juttua tulee olemaan. Katsotaan sitten taas uudemman kerran. jos vauva-asiat tulee taas ajankohtaisiksi.

Ovisplussa ja juhlintoja

Jee, tulihan se sieltä. Ovisplussa nimittäin. Oon tässä vähän jännäillyt, kun ei oo ehkä niin selviä oireita ollut kuin viime kierrossa, että mahtaako mulla tässä kierrossa munasolu irrotakaan. Mahtaahan se.

Eilen juhlittiin vähän mun uutta työpaikkaa miehen ja sen yhen kaverin kanssa. On näköjään tullut tavaksi, että miehen kaveri tulee meille syömään perjantaisin. :) Olin ostanut itelleni pinkkiä skumppaa, jota miehetkin sit kuitenkin ihan mielellään maistelivat. Ruuaksi (sen skumpan jälkeen tietty) oli kanansiipiä, valkosipulidippiä ja kreikkalaista salaattia. Sain skumpasta päänsäryn, vaikken juonut kun kolme lasillista. Sitä se teettää, kun alkoholinkulutus on nykyään niin minimaalista.

Eilen yritin myös kaksi kertaa pomon puheille ajatuksena se irtisanominen, mutta eihän se ikinä ollut paikalla, kun mulle olis käynyt. Sitten kun itse en ollut paikalla, tämä oli käynyt mun huoneessa ja jättänyt lapun: "Palkkaehdotus kolmesta henkilökohtaisesta lisäpisteestä tehty. Hyvää viikonloppua!". Siinä kohtaa pääsi itku. Ihan käsittämätön ele, ja kun vielä tuntee mun esimiehen tyylin, tollasta lappua osaa arvostaa kahta enemmän. Ensinnäkin, mun esimies ei oo sellanen, että se tällasia yleensä hoitais kovin oma-alotteisesti. Toiseks, se ei todellakaan vaivautuis kirjottaan asiasta mitään lappuja viikonlopuntoivotusten kera. Kolmanneks, sen tapa antaa palautetta on yleensä hieman erilainen, ja neljänneks sen ei ois tarvinnut nostaa mun palkkaa yhtään. Nää kun laskee yhteen, on tää jotenkin todella liikuttavaa ja tää on ihan pakko tulkita arvostukseksi mun työtä kohtaan. Mä arvostan tota niin paljon enempää kun sitä rahaa!! Harmi vaan, että kaikki toi tapahtui nyt, kun olen jo tehnyt päätökseni. Nyt pitää maanantaina mennä ja yrittää jotenkin osoittaa arvostusta tosta samalla kun ilmoitan irtisanoutuvani. Ei kovin kaunis kiitos siitä, että pomo ylittää  itsensä ja yrittää olla parempi esimies. Mut olkoon tää mulle rangaistuksena siitä, että uskon viihtyväni paremmin muualla, vaikka loppujen lopuksi mulla on ihanat työkaverit, haasteellinen ja itsenäinen työ, josta palkitaan asianmukaisesti, eikä työsuhde-eduissakaan oo valittamista. Oonkohan mä ihan kajahtanut, kun kaipaan muualle?

Uusi työpaikka!

Sain sen työpaikan! Vaikka meinas loppu mennä jännäksi, kaikki meni parhain päin. Kävin sen kunniaksi ostamassa itelleni kengät! Ei ehkä tyypillisin tapa käsitellä asia, mutta en mä oikein oo muutenkaan ollut sen jälkeen oma itseni.

Nyt kun alkaa pikkuhiljaa tajuamaan mitä on tapahtunut, pitäis kai alkaa miettimään irtisanoutumista ja muita käytännön järjestelyitä. Ei tuu oleen helppoa, sillä olen ehkä kuitenkin jollain tavalla avaintyyppi nykyisessä tiimissäni. Mutta totuushan on, että ihmiset vaihtaa töitä hölmömmistäkin syistä, huonompiinkin aikoihin ja tärkeämmistäkin asemista, joten eiköhän tää mene kuitenkin ihan ok.

Mutta siihen saakka keskityn tykkäämään uusista kengistäni, jotka on just passelit näihin säihin ja niin mun näköset.

Avoin linja

Olen ottanut tän lapsettomuuden kanssa kohtuuavoimen linjan, vaikka aluksi tuntuikin, etten missään nimessä halua tunnustaa epäonnistumistani. En enää ajattele niin. Nyt kun olen kertonut äidilleni, kummitädilleni ja suurimmalle osalle ystävistäni, olo on oikeastaan parempi. Nyt saan tukea ja apua, ja kaikenlaiset ikävät tilanteet on jääneet minimiin, kun vastapuoli osaa suhtautua ja olla jankuttamatta asiasta. Uskon, että myös suhtautumiseni raskaanaoleviin ystäviini on muuttunut tämän myötä. Enää ei tule paineita niissä tilanteissa, kun ei kysellä, millos te hankitte lapsen ja jotenkin on toisaalta helpompi kysellä ja olla kiinnostunut, kun vastapuolella on tiedossa, että asia on meillekin ajankohtainen. Samalla on jotenkin enemmän oikeutettu hössöttämään kuin jos antaisi ymmärtää, että aika ei ole vielä kypsä tai muuta, jolla yrittää peittää sitä, miksei vieläkään lasta ole meille hankittu. Jokainen tietysti tyylillään, mutta mulle sopii tämä ja olen iloinen, että tulin valinneeksi avoimen tien.

Nyt vaan jännitän, kun pitäisi kertoa isälle. Olen lykännyt ja lykännyt asiaa, mutta nyt kun ollaan niiden "oikeiden" hoitojen kynnyksellä, on kai pakko viimein kertoa. Luulen, että isä ottaa asian raskaasti, raskaammin kuin äiti, joten en ole halunnut huolestuttaa. Toisaalta en haluisi hänen olevan huolissaan siitäkään, enkö ole ollenkaan innostunut saamaan hänelle lapsenlapsia, joten pakko kai se on vaan kertoa.

Kerron heti, kun tämä kierto on todettu tuhoontuomituksi. 

Nyt iltapalaa...

Se siitä rentoilusta sitten!

Joo, eipä tarvinnut jatkaa rentoilua enää viikonlopun jälkeen. Aamulla töihin mennessä selvisi, että ei tarvii kuvitella lähtevänsä normaaliin aikaan kotiin, eikä tehdä normaaleja töitä. Kiireellistä adhocia pukkasi koko päivän ja lopulta kun selvisin 45 minuuttia yliaikaa olleena kotiin, olin ihan puhki. Se siitä kevennyksestä ja stressin lievityksestä sitten. Onneks kotona kuitenkin fiilis oli ihan kohtuullinen. Kiitos Alepan valmisruokahyllyn katkarapusalaateille, jotka pelasti mun illan, kun ei tarvinnut kokkaamaan ruveta.

Huomaa kyllä muutenkin miten aika menee, kun tänään tajusin, että tänäänhän oli vika clomipäivä. Kohtahan se ovis jo siellä kolkutteleekin... Huomasin myös, etten oo juurikaan sen ekan kerran jälkeen ehtinyt/muistanut esitellä mun lohtushoppailuja. Viime kierron jälkeen vauvajemmaan löysi tiensä tällainen:

Olin ensiks vähän, että onks toi ruskee nyt sit kiva väri, jos tuleekin tyttö, mut en sit voinut kuitenkaan vastustaa, kun toi kuva oli niin kiva. 

Huomasitteko? Mun alkukierron asenne on taas muuttumassa 'Kaikki on mahdollista' -optimismiksi, kun mietin jo tuleeko tyttö vai poika! Ihan uskomatonta, miten tässä aina käy näin. Mutta hyvä näin päin.