maanantai 12. syyskuuta 2011

1. viikko - tilannekatsaus

Eka viikko uuden ruokavalion kanssa takana. Ei kovin vahvasti mennyt, mutta tuloksiin olen tyytyväinen. Tässä vähän yhteenvetoa:

Paino: - 2,2 kg
Vyötärönympärys: - 2 cm
Yleisfiilis: Ei muutosta vanhaan

Sitten nämä tavoitteet. Osaa tuli noudatettua täysin, osaa fiiliksen mukaan ja osaa en jostain syystä edes yrittänyt noudattaa. Mutta hiljaa hyvä tulee, ensi viikolla voi mennä jo paljon paremmin, tai sitten tällainen puolipehmeä suhtautuminen on vaan enemmän minun juttu. Tässä kuitenkin saldoa onnistumista ja epäonnistumisista.
  • Otan tavakseni taas syödä aamiaisen joka aamu, ei enää lasi vettä ja menoksi -aamuja. Olisinkohan syönyt kunnon aamiaisen yhtenä aamuna. Sen jälkeen meni taas vanhalle linjalle. Kiirettä en voi syyttää, kun aikaa oli kuitenkin notkua tietokoneella tuntikin ennen töihin lähtöä. Paha paha.
  • Syön töissä lämpimän aterian kuten tähänkin asti, mutta valitsen vaihtoehdoista terveellisimmän. No joo, tää olis kai tarkottanut sitä, että olisin siirtynyt täysin keitto/salaattilounaaseen, mutta se ei ihan onnistunut. Söin kyllä kiltisti laihduttajan lautasmallilla (puoli lautasellista salaatteja, 1/4 lisuketta ja 1/4 lihaa/kalaa/kasvisruokaa), mutta valitsin ruuat enemmän sen hetkisen fiiliksen mukaan kuin terveellisyyden. Onneksi meidän ruokalistalla kaikki ruuat ovat perusterveellisiä, joten tässä ei suurta vahinkoa päässyt tapahtumaan. Pahin syntini oli kai paneroidut kalaleikkeet, joita niitäkin otin vain yhden.
  • Leipää syön vain aamu/iltapalaksi ja keittoruuan kanssa, jos silloinkaan. Tätä noudatin orjallisesti. Tosin koin huonoa omaatuntoa niistäkin vähistä leipäpalasista. Liekö syynä karppaushistoriani, josta on vielä kohtuullisen vähän aikaa.

  • Kotona syön arkena vain kevyesti, ei siis toista tuhtia lämmintä ruokaa enää kotona. Tämäkin toteutui perjantain grilli-iltaa lukuunottamatta.
  • Lisään hedelmiä ja kasviksia enemmän ruokavalioon. Ihan ok saldo, mutta tätä ois voinut parantaa. Työlounaani on ennenkin sisältäneet pääosin salaattipöydän antimia ja valitsen aina lisukkeeksi kasvikset mielummin kuin perunan/riisin/pastan, mutta kotona en juuri kasviksia/hedelmiä syö. Viime viikolla ainoat kotona nauttimani extrahedelmät olivat mandariinilohkot säilykepurkista (pahapaha) ja puolikas tuore ananas. Jos joku pilkkois noita mulle kotonakin sopiviksi suupaloiksi, kulutus varmaan lisääntyisi.

  • Herkkuja saan syödä ja kokata vain, jos tulee vieraita, on juhlapäivä tai ollaan kylässä. Herkuiksi lasken kaikki makeat leivonnaiset, roskaruuan, karkit, sipsit ja jälkiruuat. Tämä ei yllätysyllätys onnistunut.  Sorruin jonkun kerran pariin karkkiin ja sipsejä syötiin pussillinen lauantaina leffaa katsoessa. Yksi miehen mulle ostama (miksi oi miksi?) suklaavanukas taisi myös mennä ja ravintolassa vetelin hyvällä omallatunnolla jätskiä jälkiruuaksi.

  • Viikonloppuisin pyritään kokkaamaan kotona, ei käydä ulkona syömässä, ainakaan molempina päivinä. Onnistui. Ulkona käytiin  lauantaina syömässä, mutta se meno oli sovittu jo aikoja sitten. Ei varmaan oltais muuten käytykään.
  • Syötän syömiseni Kiloklubiin, joka jo sinällään rajoittaa niitä pahimpiä mättöjä. Syötin melkein kaikkina päivinä, mutta pitäisi jaksaa myös syöttää ne ruuat, joihin ei valmista reseptiä löydy sieltä ennestään.

2 kommenttia:

  1. Wau, mitä tuloksia! Siis viikossa lähti 2,2 kg? ONNITTELUT! :) Tuosta on hyvä jatkaa!

    Itse en ymmärrä, miten voi lähteä liikkeelle ilman aamiaista. ;) Minun on pakko aamulla syödä aamupala ennen mihinkään lähtemistä, tai ei kunnian kukko laula. Se onkin tietysti ihan hyvä asia, että sellaiseen on tottumut. Aamukahvi on toinen, mikä pitää saada tai ei päivä ala hyvin.

    VastaaPoista
  2. Kiitti. :) Mä vähän itsekin yllätyin, mut ei se vaaka valehdellut, kun tänään näytti taas -0,3 kg eilisestä! Todellakin on hyvä nyt jatkaa, ja jos jatkuu samaan malliin, niin tosi pienillä ruokavaliomuutoksilla saa aikaan tuloksia! Tosin ainahan aluksi lähtee enemmän, kun on esim. nesteitä ja mulla noi metut voi vielä edesauttaa painonpudotusta.

    Mua on moni muukin kritisoinut tosta aamiaisen syömättömyydestä, eikä nekään oo ymmärtäneet tota. Mun exä ei koskaan syönyt aamiaista ja mulle jäi tapa siltä, kun oli kurja vaan itselleen laittaa. Nyt kun ois syömäkaveri en enää osaa syödä ja käytän sen ajan mielummin esim. blogien lukemiseen! Eikä vaikuta, vaikka oon yli 10 vuotta saanut opetella uusia tapoja. Syön aamiaista vaan viikonloppuisin, kun ei ole aamulla kiire minnekään. Kahvia en oo myöskään koskaan tarvinnut heräämiseen. Juon kahvia muutenkin tosi vähän ja heräämiseenkin riittää suihku, jos oikein on vaikea aamu.

    VastaaPoista