1. tavoitteen esittely jäi nyt vähän vähemmälle, kun ehdin vasta kolmatta viikkoa sitä toteuttaa, mutta ei se mitään. Homma jatkuu taustalla ja esittelyyn pääsee uusi tavoite. Saanko esitellä: Säännöllinen ja monipuolinen liikunta!
Tää on heti astetta hankalampi toteuttaa. En ole koskaan ollut kovin urheilullinen, enkä ikinä ole liikkunut kuin kahdesta syystä: koska on pakko pysyä kunnossa tai koska seura on kivaa ja kolmantena vielä pakosta koululiikuntatunneilla. Kuulun niihin rassukoihin, joilta kouluaikana vietiin kaikki liikunnan ilo tekemällä liintatunneista suoritusta ja kilpailua ja naama irvessä puurtamista, jota sen ei ainakaan vielä muutenkin herkässä yläasteiässä todellakaan tarvitsisi olla. Lukioaikana, kun liikuntatunnit muuttuivat rennommiksi, olin jo aivan kypsä ja osallistuin liikuntaan vain, kun siellä oli jumppaa tai kuntosalia. Nyt aikuisiällä mulla on ollut kausia, jolloin olen käynyt jumpissa 3-4 krt viikossa, mutta ennen pitkää se aina lopulta menee siihen, että lopetan kaiken liikkumisen viikoiksi tuollaisen kauden perään. Tässäkin pitäisi siis löytää kultainen keskitie, kuten syömisessäkin.
Tokaan clomikiertoon olen ajatellut lähteä näillä:
- Kävelen edelleen osan työmatkasta (noin 2 km/pvä)
- Käytän töissä aina rappusia hissin sijaan (työhuoneeni on 5. kerroksessa)
- Pyrin käymään kuntosalilla ainakin kaksi kertaa viikossa
- Tehdään miehen kanssa vähintään yksi pidempi kävelylenkki viikossa
- Pyrin aktiivisesti etsimään liikuntamuotoja, joita voi käydä kokeilemassa kerran, eikä tarvitse sitoutua pidemäksi aikaa (saan vaihtelua ja mahdollisuuden löytää oman lajini)
- Hakeudun mukaan, jos kuulen ihmisten puhuvan jostain uudesta mielenkiintoisesta liikunnallisesta kurssista tai tapahtumasta
Tavoitteena tässäkin (kuten ruokavaliossa) olisi, että jatkan tätä, kunnes raskaudun tai kunnes saan laihdutettua itseni ensin normaalipainoiseksi ja sitten ihannepainooni, joka on noin 65 kg. Koska painonpudotuksen pitäisi auttaa raskautumiseen ja pco:hon terveellisen ruokavalion ohella, lähden tähän touhuun suurin odotuksin ja tosi mielelläni. Kaupan päälle saan toivottavasti energisemmän olon ja tulen viihtymään muutenkin paremmin kropassani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti