Piinapäiviä pakoon

Poistuminen paikkakunnalta on ennenkin auttanut pahimpiin piinailuoireisiin, joten sattui äärimmäisen hyvään saumaan tulevaksi viikonlopuksi suunnittelemamme pakoreissu toisiin maisemiin. Luvassa on sopivassa suhteessa löhöilyä ja reippailua sekä ystävien ja sukulaisten tapaamista, eikä takuulla ehdi ajatella yhtään oiretta, eikä välttämättä mitata lämpöjäkään. Hyvä siis näin. Muutenkin tekee tosi hyvää ihan kamalan kaoottisen työviikon jälkeen hetki hengähtää ja olla jokunen päivä toisten passattavana.

Nyt tosin ihan pikkasen ajatukset harhautuu parin päivän takaiseen selkeääkin selkeämpään lämpödippiin mun lämpökäyrässä ja oireisiin, jotka alkavat nostaa päätään. Mut ei, pitää kääntää moodi. Unohtaa koko kuumeilu. Oottaa kiltisti ens torstaille, jolloin on testipäivä ja sitten vasta saan päästää tunteet valloilleen. Tosin oon huomannut, että sitä pettymystä ei oikeestaan edes tule, kun ei hössötä etukäteen. Tää taitaa olla mulle sopivin tapa käsitellä jatkuvia pettymyksiä...

Muuten elämään kuuluu oikein hyvää. Kaoottisesta työtilanteesta huolimatta oon saanut hoidettua kaikki hommat parhain päin ja siinä sivussa Uusi työpaikka -projektikin on edennyt oikein suotuisasti. Ekan haastattelun jälkeen sain kutsun toiseen haastatteluun, soveltuvuustesteihin ja ilmeisesti nekin meni nappiin, sillä kävin tänään istumassa kolmannessa haastattelussa, jossa mukana oli myös tulevan pomon pomo. Sekin meni kuulemma hyvin, mutta tulosta pitää odottaa yön yli, kun meitä on jatkossa kaksi niin tasavahvaa hakijaa, että päätöstä toisen hyväksi on ihan mahdoton tehdä. Mun tuurilla vietän huomenna olevaa Kansallista Epäonnistumisen päivää oikein kirjamellisesti, mutta toisaalta oon lohduttautunut sillä, etten ole mokannut mitään ja ihan yhtä hyvin se voin olla minä, joka valitaan. Ja olkoon lopputulos mikä tahansa, ainakin tiedän taas enemmän itsestäni ja persoonallisuudestani ja sain yhden hyvän kokemuksen, jos ei muuta.

Nyt nukkumaan, huomenna heti aamusta on yks tärkeä esiintyminen.